Toimittajan puheenvuoro: Red Dead Redemption 2 ei kiinnosta minua pätkääkään – ja siihen on monta syytä

Red Dead Redemption 2 on ollut vuoden 2018 kehutuimpia ja suosituimpia pelejä. Kaikki eivät kuitenkaan villin lännen hiekkalaatikosta ole innoissaan.

Red Dead Redemption 2:lta on ollut hankala välttyä viime aikoina. Kolmessa päivässä peräti 630 miljoonan euron myynnin keränneen pelin arvostelut ovat olleet pääosin hyvin positiivisia tai jopa ylistäviä, ja myös uutisia on riittänyt runsaasti. Rockstarin uutuuden ympärille muodostunut hype varmisti jo kauan ennen julkaisupäivää sen, että olen kurkkuani myöten kyllästynyt Red Dead Redemptioniin ilman, että olen pelannut sitä minuuttiakaan.

Eipä sillä, että jatko-osa olisi herättänyt kiinnostustani alunperinkään.

Oma urakkani vuoden 2010 Red Dead Redemptionin kanssa loppui lyhyeen. Kömpelö ratsastusmekaniikka turhautti jo alkumetreillä ja teki pelin aloittamisesta niin kankeaa, etten enää palannut sen pariin kerran luovutettuani. En siis koskaan elänyt läpi John Marstonin tarinaa, enkä ole muodostanut minkäänlaista tunnesidettä Red Dead Redemptionin maailmaan. Lisäksi pahat kielet kertovat, että uuden pelin perusmekaniikat ovat toisinaan yllättävän kömpelöt ja tuntuvat vanhanaikaisilta. Myöskään tämä ei houkuttele minua palaamaan satulaan.

Villi länsi ei toimi kovin monen pelin kehyksenä, ja uskon sille olevan hyvät syynsä. Elokuvista ja tv-sarjoista tuttu maailma on puhki kaluttu, ja sen kliseet ikonisia. Ei ihme, että Red Dead Redemptionia pidetään kaikkien aikojen parhaana länkkäripelinä – kilpailua kun ei paljon ole. Länkkärit onnistuvat hyvin harvoin uudistumaan kiinnostavalla tavalla missään mediassa tai tuomaan aiheeseen mitään uutta. Peruselementit ovat aina samat, ja ihmiset suoranaisia karikatyyrejä, jotka ovat vain vahvistuneet vuosikymmenien saatossa. Näiltä osin RDR 2 näyttää tarjoavan tuskallisen tuttua ja uskollista kuvastoa: avaraa maailmaa pitkin taivaltava antisankari joukkioineen oman Via Dolorosansa ytimessä.

Jo pelkkä ajatuskin haukotuttaa.

Kun alkuasetelma tuntuu liian kuluneelta, kääntyvät toiveet tarinaan. Mutta mistä Red Dead Redemption 2:ssa on edes kyse? Ensimmäisen pelin esiosana toimiva tarina kulkee nyt toisen asesankarin matkassa. Yksikään traileri ei ole onnistunut kunnolla kertomaan yhtäkään kiinnostavaa seikkaa päähenkilönä toimivasta Arthur Morganista. On hyvin selkeästi ymmärrettävissä, että Morgan kamppailee miestuskansa kanssa, ja pelaajan tehtäväksi jää päättää millainen miehestä muodostuu perinteisen hyvän ja pahan akselilla. Näin mielikuvaksi muodostuu kauniisti ja taidokkaasti rakennettu fiilistelysimulaattori, jossa turhaa tekemistä on liikaa, ja aikaa tuhlataan tinkeröintiin.

Tinkeröinti näyttää olevan yksi Red Dead Redemption 2:n ydinalueita. Kaikkea voi parantaa, kehittää ja päivittää. Jopa siinä määrin, että yksistään hevoseen liittyvät päivitykset tuntuvat liiallisilta. Kun samaa yksityiskohtaista logiikkaa sovelletaan leiristä kaikkiin Morganin varusteisiin ja ominaisuuksiin, on mielenkiintoni peliä kohtaan jo lopahtanut lähelle nollaa. Vastenmielisyys tinkeröintiä kohtaan on tietenkin henkilökohtainen mieltymys. Kuitenkin ajatus siitä, että joutuisin käyttämään huomattavan osan aikaani valikoissa puuhasteluun on piirre, joka tekee monesta pelistä aina astetta tylsemmän.

Red Dead Redemption 2 ei onnistu pelastamaan kiinnostustani myöskään lukiessani pelaajien kokemuksista, joissa ostosten tekeminen ei tapahdu käteviä listauksia käyttämällä. Sen sijaan pelaajat lukevat katalogia, jonka sivuja täytyy kääntää ja joiden aukeamat toisinaan täyttyvät mainoksilla. Tuntuu, että Rockstar haluaa alleviivata moukarilla kerta toisensa jälkeen pelaajille uutta mantraansa: minnekään ei ole kiire. Elä ja eläydy vaikka väkisin.Asioita tehdään pelissä tekemisen vuoksi, ei siksi että niissä olisi lopulta paljonkaan järkeä. Tämän pitäisi nyt olla sitä sisältöä, mutta tuntuu enemmän tilkkeeltä, jolla pelille annetaan väkisin pituutta.

Yksi mielenkiintoisimmista piirteistä, joita peli tuntuu tarjoavan, on tietenkin pelaajan ja hevosen suhde. Niinpä olenkin seurannut tuskaisena, miten Red Dead Redemption 2 sallii pistämään paloiksi – melko helpostikin – tämän rakkaimman ja uskollisimman kumppanin. Ratsastusonnettomuudet ovat pelissä arkipäivää, ja oma ratsu voi kuolla mitä typerimmillä tavoilla. Otan jälleen yhden askeleen poispäin pelistä. Ratsuratkaisu voi olla joidenkin mielestä rohkea tai looginen, mutta henkilökohtaisesti pidän sitä täysin turhana piirteenä ja yrityksenä tuoda aitoutta pelin maailmaan.

Sama ”luonnollisuus” ulottuu myös muihin kanssakäymisiin pelin sisällä. Valinnat ovat tietenkin pelaajien omia, mutta tuttuun Rockstar-tyyliin peli tarjoaa paljon mahdollisuuksia olla rehellisesti kusipää.

Voit hakata naisia ja syöttää feministin alligaattorille, viedä mustan miehen KKK-kokoukseen, ja ampua sekä hakata oikeastaan kenet tahansa. Nämä itsessään eivät muuta mieltäni pelistä suuntaan eikä toiseen; en valitse pelejäni niiden maailmankuvan vuoksi, tai sen perusteella, miten ne kohtelevat – tai sallivat kohdeltavan – heikompia yhteiskunnan jäseniä.

Pelintekijöiden ratkaisut tuntuvat yllätyksettömiltä, eivätkä ainakaan minua vakuuta siitä, että Red Dead Redemption 2 olisi teemoiltaan uraauurtava peli. Sen ratkaisut tuntuvat johdattavan pelaajaa pitkin hyvinkin perinteistä ja rankkaan tallattua länkkärikuvastoa. Kaltaiseni pelaajan kohdalla – rakastan avoimen maailman seikkailuja ja hitaasti avautuvia tarinoita – Red Dead Redemption 2 on onnistunut melkein mahdottomassa. Rockstar on luonut kliseillään pelin, jonka pariin minulla ei ole sen kauneudesta huolimatta mikään kiire.

Muropaketin arvostelussa yhdyttiin ylistyskuoroon. Peli sai viisi tähteä ja vuolaat kehut:

Arvostelu: Red Dead Redemption 2 on kokonaisen sukupolven määrittelevä mestariteos

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/peliartikkelit/toimittajan-puheenvuoro-red-dead-redemption-2-ei-kiinnosta-minua-patkaakaan-ja-siihen-on-monta-syyta/