Arvostelu: Don’t Die, Minerva on hilpeä ja koukuttava roguelike-peli, joka ei tunne armoa (early access)

Indiestudio Xaviantin tuore roguelike-seikkailu Don’t Die, Minerva! on erittäin toimivaa viihdettä, vaikka kyse on vasta varhaisversiosta. Kiusallisen koukuttavaa peliä rasittaa tiukka vaikeusaste, joka pakottaa grindaamaan.

Julkaisupäivä: 5.12.2019
Studio: Xaviant
Julkaisija: Xaviant
Saatavilla: Xbox One (testattu), PC (Windows)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 7
Peliä pelattu arvostelua varten: 4 tuntia

Xaviant Games -pelistudion edelliset julkaisut eivät ole sujuneet aivan kuten toivoisi. Battle royale -kamppailu The Culling (2016) ei mitään kummoista suosiota saavuttanut, ja The Culling 2 (2018) puolestaan oli niin kehno, että peli vedettiin muutaman viikon jälkeen kokonaan pois markkinoilta.

Tässä kohtaa indiestudio kaipaisi siis kipeästi hittipeliä. Juuri early access -versiona julkaistu Don’t Die, Minerva! onkin peli, josta oikeanlaisella pöhinällä voisi nousta ainakin underground-suosikki.

Heti alkuun on todettava, että Don’t Die, Minerva ei osoita juuri mitään merkkejä siitä, että kyseessä on varhaisversio. Välillä peli hyytyy sekunniksi uutta tasoa ladatessa, ja kerran se myös latasi pelihahmon hassusti väärälle alueelle, mutta muita bugeja tai teknisiä ongelmia ei testailun aikana ilmennyt. Kyseessä on siis early access -leimasta huolimatta hyvinkin hiottu ja toimiva paketti.

Don’t Die, Minervan sankarina seikkailee nimen mukaisesti Minerva – nuori tyttö, joka näyttää eksyneen jonkinlaiseen limboon. Hän ei ole kuollut, mutta pelimaailman kaikki muut asukkaat ovat, ja ainoa tapa selvitä vapauteen on kohdata kummituskartanon monet hirviöt ja peitota talon isäntä. Tämä tapahtuu seikkailemalla hissillä yhä uusiin kerroksiin ja kehittämällä Minervan kykyjä matkan varrella.

Pelin estetiikka on miellyttävän lapsekasta goottityyliä, joka tuo mieleen ainakin Tim Burtonin elokuvat ja äskettäin PS4:lle rantautuneen MediEvilin. Naiivi ulkoasu ja lystikäs musiikki piilottavat kuitenkin alleen armottoman roguelike-pelin, joka on Normal-vaikeusasteellakin suhteellisen haastavaa pelattavaa.

Roguelike-tyylille uskollisesti Don’t Die, Minervassa kuolemalla on kova hinta: Minerva nimittäin palaa joka kuoleman jälkeen lähtöruutuun kaikki varusteet ja rahansa menettäneenä. Joka tasolla tarjoutuu vain yksi mahdollisuus kehittää hahmoa niillä kristalleilla, jotka siihen mennessä on onnistunut keräämään, ja moni elämä voi mennä jopa hahmonkehityksen kannalta täysin hukkaan.

Itse pelaaminen on proseduraalisesti rakennettujen tasojen koluamista, huoneiden tyhjentämistä vihollisista ja intensiivistä taistelua, jossa vihollisia peitotaan taskulampulla ja apureina toimivilla leluilla. Matkan varrella löytyy parempia varusteita ja erilaisia bonuksia tarjoavia lisäesineitä, mutta kuten sanottua, kaiken tämän menettää kuollessa.

Boss-taisteluiden jälkeen tarjoutuu sentään hengähdystauko, jonka jälkeen voi jatkaa suoraan eteenpäin, mutta uusi kuolema sulkee jälleen oikopolut ja palauttaa takaisin ensimmäiselle tasolle.

Don’t Die, Minerva on ehdottomasti toimiva ja pelaaminen tuntuu koukuttavalta, mutta metapeli osaa olla turhankin armoton. Muutaman lisäkyvyn jälkeen kykyjen hinnat nousevat tolkuttomiksi, ja Minervan kehittäminen alkaa vaatia satojen kristallien keräämistä ja todellista grindaamista.

Sattumalla on lisäksi turhan suuri rooli matkan varrella. Omalla kohdallani pärjäsin ylivoimaisesti paremmin niillä pelikerroilla, kun satuin löytämään health-palkkia laajentavia esineitä. Tällaisten löytäminen on kuitenkin pelkkää tuuria, eikä niitä kaikkien elämien aikana löydä ollenkaan.

Muutaman tunnin jälkeen Don’t Die, Minerva alkaakin hieman turhauttaa. Toivottavasti peliä kehitetään jatkossa aavistuksen tasapainoisempaan suuntaan tai tarjotaan ainakin mahdollisuus pelata menettämättä aivan kaikkea edistystä. Pelin löyhä taustakertomus kaipaisi myös lisää eloa (ja ehkäpä ääninäyttelyä), mikä voisi auttaa motivoimaan pelaajaa ylittämään haasteita.

Jää nähtäväksi, kuinka Xaviant vielä tuunailee peliään ennen ”virallista julkaisua”.

Armottomuus ja sattumanvaraisuus harmittavat, sillä tyylillisesti Don’t Die, Minervalla olisi potentiaalia kosiskella vähän laajempaakin yleisöä. Nykyisessä muodossaan sen parissa viihtyvät varmaankin vain roguelike-pelityylin vannoituneimmat fanit, jotka nauttivat grindaamisesta ja pelitaitojensa jatkuvasta haastamisesta.

DON’T DIE, MINERVA!

”Goottiseikkailu tarjoaa koukuttavaa roguelike-kamppailua, hyvässä ja pahassa.

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/arvostelu-dont-die-minerva-on-hilpea-ja-koukuttava-roguelike-peli-joka-ei-tunne-armoa/