Arvostelu: Warhammer: Chaosbane on pelkkä keskinkertainen Diablo-klooni

Warhammer-pelisovitusten laajan vaihtelevassa kirjossa Eko Softwaren uutukainen asettuu aika tiukasti siihen keskelle. Parempaankin olisi pystytty.

Julkaisupäivä: 31.5.2019
Studio: Eko Software
Julkaisija: Bigben Interactive
Saatavilla: PC (Windows), PlayStation 4 (testattu) & Xbox One
Pelaajia: 1–4
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 13 tuntia

Games Workshopin Warhammer-lisenssistä on tullut pelimaailman Marvel. Vielä muutama vuosikymmen sitten synkkiin fantasia- ja scifimaailmoihin sijoittuneita pelejä toivoi kuumeisesti lisää, eivätkä ne harvat tuotokset riittäneet tyydyttämään figuureista alkanutta nälkää. Nykyään uusia käännöksiä tuntuu tupsahtavan maailmaan sellaista tahtia, että kovimmat fanitkin joutuvat myöntämään liika on liikaa.

Sarjassamme seuraavana on ranskalaisen Eko Softwaren Warhammer: Chaosbane, joka sovittaa tutun fantasiamaailman Diablo-klooniksi. Paritus ei ole sarjassaan ensimmäinen, sillä Neocore leikitteli idealla jo 40 000 vuotta sitten tulevaisuudessa Warhammer 40,000: Inquisitor – Martyrilla. Siinä missä inkvisitio pyrki kitkemään korruptiota uusin niksein, teilataan Kaaoksen riesoja asteen perinteisemmin välinein.

Chaosbane käynnistyy Magnus Hurskaan voitosta Asavar Kulin valtavaa kaaosarmeijaa vastaan. Ennen keisariksi lyömistään tämä joutuu kuitenkin mysteerisen loitsun valtaan, minkä seurauksena pelaajan ohjaama sankari lähetetään etsimään taian loihtinutta noitaa. Keisarikunnasta pohjoiseen kulkevan matkan aikana tyhjennetään keskenään identtinen viemäri, kylä ja metsä jos toinenkin epäjumalten kätyreistä sekä kiiltävistä tavaroista, joista genre parhaiten tunnetaan.

Eko Softwaren luomus ei tosin yllä Blizzardin resursseihin, vaikka tarjoaa lopulta ihan mukiinmenevän välipurtavan sitä seuraavaa pirulaista odotellessa. Etenkin Warhammer-faneille universumin tuttuus auttaa kantamaan pidemmälle, joskin lähdemateriaalia käytetään harmillisen heikosti hyödyksi. Niin vihollistyyppien vähyys kuin kaamealla ylinäyttelyllä tarjoiltu juoni jättävät toivomaan parempaa, eikä se pelattavuuskaan ole juuri napin painallusta kummempi.

Vaan sitähän se Diablokin pohjimmiltaan on.

Chaosbanen ongelmana on vain se, ettei siinä ole oikeastaan mitään koukkua, jolla monotonisuutta saataisiin vähennettyä. Neljästä Kaaosjumalasta ja näiden uniikeista kätyreistä huolimatta viholliset toistavat samoja liikkeitä, eivätkä tuo toimintaan mitään uutta. Pomotaistelut ovat mekaniikkoineen sentään piristävä poikkeus, mutta samaa olisi kaivattu rivivihollisten sekaan. Lukuisia varusteita tippuu kyllä roppakaupalla, mutta ne lisäävät vain marginaalisia statsibonuksia eri kykyihin. Ensimmäinen vähänkään uniikki ase tippui itselleni vasta loppupeliä varten suunnitelluissa haastetehtävissä, joihin ennätettyä olin päivittänyt hahmon jo lähes tappiin – niitä on siis olemassa, mutta se edellyttää, että peruspeli innostaa jatkamaan kampanjaa pidemmälle.

Oman hahmon kykyvalikoimaa pääsee sentään kustomoimaan melko monipuolisesti, ja neljä eri hahmoluokkaa tarjoavat omat pelityylit. Pippurinen kääpiö mätkii vihollisia läheltä ja kovaa, kun taas haltijavelho loitsii pelaajan ohjattavia taikoja vastustajamassoihin. Kyvyt päivittyvät tasojen myötä, mutta hahmon pisterajat määrittävät, kuinka tehokkaita ja useita liikkeitä hahmolleen voi kerralla asettaa. Täysin omaa kehittämistä tarjoillaan kunkin kykypuissa, jotka lisäävät lähinnä passiivisia bonuksia sekä muutaman uniikin erikoisliikkeen.

Ja siihen jää pelin koko tarjonta. Jos kunkin alueen lopuksi aukeavat satunnaistehtävät, pomotaistelujen toistaminen ja satunnaistehtävät erikoisvariaatioilla eivät houkuttele, kampanja on lävitse alle kymmenen tunnin. Vaikeammat vaikeustasot tuovat lisähaastetta ja -mahdollisuuksia parempaan loottiin, minkä ohella peli-iloa voi pitkittää aina neljän pelaajan kimppakivassa. Kullakin hahmoluokalla on onneksi kavereita tehostavia kykyjä valikoimissa, joten pelaaminen on muutakin kuin nelinpelattavaa sooloilua.

Mutta ilman Warhammer-faniutta – tai edes silloinkaan – Warhammer: Chaosbanesta on vaikea innostua alkua pidemmälle. Eko Softwaren luomus on niin kuluneen perinteinen lajityyppinsä edustaja, että mätkintänälkäänsä tyydyttää ennemmin palaamalla tonttinsa paremmin hoitaviin kilpailijoihin, kuten Diablo III:een tai ilmaispelattavaan Path of Exileen. Pelkällä lisenssillä ei vielä tyydytetä verijumalan loputonta janoa, vaan itse pelinkin täytyisi tarjota jotain annettavaa.

WARHAMMER: CHAOSBANE