Arvostelu | Watch Dogs Legion on hyvää viihdettä, mutta teknotrilleri ei kestä tarkastelua pintaa syvemmältä

Watch Dogs Legion tarjoilee koukuttavaa hakkeritoimintaa, mutta yhteiskunnallinen kannanotto jää pintaraapaisuksi. Xbox One -versiossa tekniikka myös nikottelee pahasti, ja peli näyttää pahimmillaan menneiden sukupolvien tuotokselta.

Julkaisupäivä: 29.10.2020
Studio: Ubisoft Toronto
Julkaisija: Ubisoft
Saatavilla: PC, Xbox One (testattu), PlayStation 4, Stadia (PS5 ja Xbox Series X/S tulossa)
Pelaajia: 1 (verkkomoninpeli tulossa)
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 25 tuntia (+6 tuntia ennakossa)

Ubisoftin suosittu Watch Dogs -sarja sai jatkoa uudella toimintaseikkailulla, jossa anarkistihakkereita ohjastetaan tällä kertaa lähtitulevaisuuden dystopisessa Lontoossa. Lopputuloksessa on paljon hyvää, mutta monessa asiassa on myös menty pahasti metsään.

Watch Dogs Legionin tapahtumat käynnistyvät, kun salaperäinen Zero Day -organisaatio suorittaa sarjan terrori-iskuja Lontoon keskustassa. Näistä lavastetaan hakkeriryhmä DedSec, jonka toiminnasta tehdään pian selvää. Seuranneessa yhteiskunnallisessa myllerryksessä viranomaiset antavat kauppa-armeija Albionille oikeudet valvoa järjestystä Lontoossa, mikä luisuu nopeasti kohti orwellilaista valvonnan ja hallinnan kauhukuvaa.

Tästä asemasta pelaaja lähtee rakentamaan uudelleen DedSecin toimintaa ja selvittämään, kuka todella oli terrori-iskujen takana. Tehtävänä on siis koota vastarintaliike, jolla hoidetaan vakoiluhommia ja saatetaan valta-asemaansa väärinkäyttävät vastuuseen. Ainakin noin periaatteessa.

Pääpiirteissään Watch Dogs Legion on kuin muutkin Ubisoftin avoimen maailman toimintaseikkailut, eli kartta on pian täynnä tehtäviä ja muuta pientä suoritettavaa. Se, millä peli erottuu massasta, on kiehtova rekrytointijärjestelmä, joka mahdollistaa kenen tahansa Lontoon kansalaisen värväämisen (sivutehtävän kautta) ja hänellä pelaamisen. Pelillä ei siis ole mitään päähenkilöä, ja hahmoa voi vaihtaa lennosta sujuvasti.

Legionin tiimimuodossa on hyvää ja huonoa. Kansalaisten rekrytointi on usein hauskaa ja joiden hahmojen erikoiskyvyt ovat oikeasti hyödyllisiä. Toisaalta järjestelmä näyttää rajoittaneen pelisuunnittelua, sillä hahmot ovat pääasiassa persoonattomia ja muistuttavat paljon toisiaan. Hahmomalleissa on liian vähän vaihtelua, mistä räikein esimerkki on se, ettei tulevaisuuden Lontoossa näköjään ole yhtäkään ylipainoista kansalaista. (Saati muuten lapsia. Tai erityisen pitkiä tai lyhyitä ihmisiä. Tai muutenkaan kentään standardeista poikkeavaa.)

Pelisuunnittelu ja tekninen toteutus ontuvat paikoin muutenkin. Pelillisesti heikointa on se, että tehtävät kaipaisivat enemmän variaatiota, ja mieleenpainuvat hetket löytyvät lähinnä päätarinasta. Teknisesti taas peli kärsii ainakin Xbox Onella useista bugeista, jotka pariin otteeseen kaatoivat pelin ja kerran koko konsolin.

Pahinta on kuitenkin pikselöityminen ja surkea piirtoetäisyys. Pitkillä kaduilla ja isojen maisemien yllä Lontoon kuvankaunis siluetti muuttuu pikselimössöksi, joka olisi ehkä mennyt läpi Xbox 360:llä. Välillä tämä vaivaa jopa pienissä tiloissa ja yksityiskohdissa, joiden luulisi toimivan kevyemmälläkin raudalla.

Avoin pelimaailma on kiistatta kunnianhimoinen, mutta useimmat tällä sukupolvella pelaamani open world -pelit ovat toimineet heti kättelyssä paremmin. Toisaalta ennakoista tiedän, että Watch Dogs Legion voi näyttää myös hemmetin hyvältä, joten ehkäpä uuden sukupolven konsolit herättävät pelimaailman eloon. Se ei toki vanhemmilla alustoilla pelaavia lohduta.

Pääasiassa peli kuitenkin toimii, eikä pelattavuudessa valtaosin ole mitään suurta valittamista. Osa mekaniikoista toimii paremmin, mistä parhaana esimerkkinä hiiviskely on kaikkinensa paljon sujuvampaa ja hallitumpaa kuin suora taistelu ja räiskintä. Osa pelillisistä ominaisuuksista tosin on muutenkin paljon hyödyllisempiä kuin toiset, esimerkiksi spiderbot ja cargo drone tekevät monista tehtävistä paljon nopeampia ja helpompia.

Watch Dogs Legion tarjoaa Ubisoftin pelien tapaan paljon tekemistä, ja hyvä uutinen onkin se, että kokonaisuus on pääosin viihdyttävä. Eteneminen sujuu omaan tahtiin, ja esimerkiksi kapinahengen nostattaminen eri kaupunginosissa ja hahmojen rekrytointi täyttävät täyttävät äkkiä pelitunteja.

Lyhyesti sanottuna tämän pelin parissa viihtyy. Valitettavasti tarina ei lunasta lupauksiaan tai kestä lähempää tarkastelua.

Watch Dogs Legion pyrkii itsetietoisesti kommentoimaan tosimaailman ilmiöitä lisääntyneestä valvonnasta äärioikeiston nousuun, mutta tässä onnistutaan melko kehnosti. Taustakertomus ja maailma tuntuvat kyllä hyvin pohjustetuilta, kun syventyy kuuntelemaan pelimaailman monia äänitteitä ja podcasteja. Päätarina on kuitenkin paljon simppelimpi ja koettelee enemmän uskottavuutta.

On myönnettävä, että en ehtinyt deadlineen mennessä pelata pääjuonta aivan loppuun, mutta näkemäni perusteella Watch Dogs ei lopulta uskalla tehdä vahvoja kannanottoja muista kuin ilmiselvistä asioista. Joo, ihmiskauppa on kamala asia, tuskinpa sitä kukaan ryhtyy kiistämään. Mutta entäpä kun kritiikki pitäisi kääntää itseensä DedSeciin, joka käyttää (väki)valtaa kursailematta myös sivullisia kohtaan?

Siinä piilee melkoinen kaksinaismoraali, kun vakoilevaa väkivaltakoneistoa vastaan käydään vakoilulla ja väkivallalla, ja tietysti pelaaja voi tehtävien aikana teurastaa minkä vain määrän kansalaisia, jotka nyt vain tekevät työtään erilaisissa instituutioissa. Watch Dogs näyttää olevan tällä paradoksille täysin sokea.

Albion-armeijan toimitusjohtaja Nigel Cassin tapaus sai jo pyörittelemään silmiä, kun moraalittoman, vallanhimoisen murhaajan toiminta selitetään käytännössä lapsuuden traumalla. Tällainen halpa psykologisointi murentaa koko tarinan uskottavuutta ennestään. Harkitun tarinankerronnan ja uskottavuuden sijaan Watch Dogs Legion tuntuu usein olevan kiinnostuneempi sarkastisen Bagley-tekoälyn heittämästä läpästä ja uusimpien lelujen hankkimisesta.

Nykyhetkestä tarkasteltuna Watch Dogsin maailmankuva lipuu myös hieman arveluttavaan suuntaan, sillä DedSecin retoriikka sekä pelin juoni tuntuvat tukevan salaliittoteorioita ja ajatusta niihin uskovien ”valveutumisesta”. Idea siitä, että yhteiskunnallisten mullistusten takana on suuri juoni, joka paljastuu vain sankarillisten ilmiantajien ansiosta, kalskahtaa paitsi vastuuttomalta yksinkertaistukselta, myös vähän liian tutulta vuoden 2020 poliittisessa maisemassa.

Lopputulemana on, että Watch Dogs Legion on kelpo viihdettä, jos vain ei erehdy ajattelemaan sitä yhtään pintaa syvemmältä. Se tuntuu pyrkivän pelinä johonkin vakavastiotettavaan, mutta epäonnistuu aikeessaan, ja lopulta käteen jää vähän keskinkertainen teknotrilleri.

Hieman lisäpisteitä tulee siitä, että Lontoo tuntuu oikeasti Lontoolta, ja tarkemmin kaupunkia tunteva voi löytää tutunoloisia maisemia. Yhdennäköisyys menee siis paljon kuuluisimpia nähtävyyksiä pidemmälle, ja vaikka näkymä on futuristinen (ja pikselöitynyt), tässä pelissä tuntee liikkuvansa Lontoossa.

WATCH DOGS LEGION

”Watch Dogs Legionin parissa viihtyy, mutta kömpelö tarina ei taivu uskottavaksi ja tekninen toteutus jättää nykykonsoleilla toivomisen varaa.”

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/arvostelu-watch-dogs-legion-on-mainiota-viihdetta-mutta-ei-kesta-tarkastelua-pintaa-syvemmalta/