Arvostelu: Destroy All Humans!:n kierrätys on pätevää toimintaviihdettä, mutta ikä painaa ufopelin arvosanaa alaspäin

Destroy All Humans! -toimintapelin uusintaversiossa avaruusoliot kylvävät tuhoa 1950-luvun Yhdysvalloissa. Ongelmistaan huolimatta alienien invaasio on yllättävän hauskaa ja viihdyttävää pelattavaa.

Julkaisu: 28.7.2020
Studio: Black Forest Games (alkup. Pandemic Studios)
Julkaisija: THQ Nordic
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 13 tuntia

Alunperin Pandemic Studiosin kehittämä Destroy All Humans! ei ole missään erityisessä klassikkomaineessa, ja sarjan neljän pelin mittainen taival päättyi jo vuonna 2008. Siksi on hieman yllättävää, että THQ Nordic ja Black Forest Games ovat nyt elvyttäneet sarjan ensimmäisen pelin, eikä kyseessä ole edes edullinen remasterointi, vaan täysmittainen uusintaversio.

Tällä viikolla ilmestyvä Destroy All Humans! ei olekaan saanut mitään suurta huomiota osakseen, mutta se on melkein harmi. Peli nimittäin tarjoilee muutamista puutteistaan huolimatta yllättävän pätevää, kevytmielistä toimintaviihdettä.

Destroy All Humansin idea on hyvin yksinkertainen: Furoneiksi kutsutut avaruusolennot saapuvat maahan keräämään ihmiskunnan geeniperimästä löytyvää DNA:taan, ja pelaajan ohjastama Crypto 137 pestataan hommaan. Tehtävä vie Crypton vuoden 1959 Yhdysvaltoihin, jossa mustapukuiset miehet piilottelevat salaliittoja ja koko valtio elää kommunistien pelossa.

Apunaan Cryptolla on pelin edetessä avautuva arsenaali aseita ja erikoiskykyjä, sekä tietysti lentävä lautanen, jota sitäkin voi päivittää uusilla ominaisuuksilla. Päätehtävien ohella löytyy suoritettavaksi sivutehtäviä, joista ansaittavilla pisteillä voi kehittää edelleen hahmoa ja avaruusalusta.

Destroy All Humansin uusintaversiota on kutsuttu avoimen maailman peliksi, mutta tämä on hieman harhaanjohtavaa. Peli koostuu itseasiassa kuudesta pelialueesta, jotka eivät ole mitenkään valtavan isoja. Lisäksi päätehtävät valitaan emoaluksen valikosta, ja ainoastaan sivutehtäviä poimitaan avoimesta pelimaailmasta vapaasti.

Destroy All Humans ei myöskään tarjoa mitenkään valtavasti tekemistä, kuten open world -peleiltä nykyisin odotetaan. Kultakin alueelta löytyy neljä erilaista challenge-tehtävää, ja sen lisäksi kartalla ei ole muuta tekemistä kuin kerätä sinne tänne ripotellut DNA-kerääjät. Avoin maailma on siis Destroy All Humansissa lähinnä rekvisiittaa avaruusaluksella tuhottavaksi.

Itse tehtävät on kuitenkin suunniteltu hyvin. Tarina on lähinnä koriste, joka sitoo tasoja yhteen, mutta tehtäväsuunnittelussa on yllättävän paljon vaihtelua. Crypton pitää käyttää luovasti aseita, sekä kykyjään naamioitua ihmiseksi, lukea heidän ajatuksiaan ja hallita heidän toimintaansa.

Sivutehtävät taas tarjoavat kaksi erilaista rampage-haastetta (aluksella ja ilman), vaihtelevan abduktiotehtävän, sekä kilpajuoksun, jossa jahdataan karannutta DNA-kerääjärobottia. Sivutehtävät ovat mukavan koukuttavia, mutta niissä korostuu pelin epätasaisuus: osa haasteista on tolkuttoman helppoja, mutta etenkin race-tehtävät ovat täysin armottomia.

Epätasainen vaikeusaste vaivaa muutakin peliä. Esimerkiksi koko pelin toisiksi viimeinen päätehtävä on yksi helpoimpia, mutta sitä seuraava finaalitehtävä onkin sitten melkoista kuritusta (jota en lopulta jaksanut taistella loppuun).

Myös aseet ja erikoiskyvyt ovat vaihtelevan hyödyllisiä. Esimerkiksi Crypton anaaliluotain ja aluksen torjuntaominaisuus ovat turhia yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta.

Pelisuunnittelua vaivaakin tietty vanhanaikaisuus, mikä ei tavallaan yllätä, sillä onhan alkuperäinen peli jo 15-vuotias. Oman aikansa peliksi Destroy All Humans oli varmasti melko laaja ja monipuolinen, mutta nyt se tuntuu vähän riisutulta ja paikoin kömpelöltä. Tulee mieleen, olisiko peliin voinut sittenkin tuoda enemmän uutta sisältöä?

Onneksi pelattavuus on sentään hiottua. Ainoastaan tähtäämisessä on silloin tällöin epätarkkuutta, ja muutama pieni bugi tuli myös vastaan.

Peliä auttaa huomattavasti sen sisältämä runsaas huumori, joka on tosin hyvin yksinkertaista pop-kulttuuriviittauksineen ja kommunistivitseineen. Yleisestä tunnelmasta tulee vähän mieleen Tim Burtonin scifi-komedia Mars hyökkää (1996), sillä molemmat ammentavat samasta 1950-luvun b-elokuvien estetiikasta. Ihmiset jopa palavat karrelle samaan tapaan kuin Burtonin leffassa.

Humoristinen asennen tekee pelistä kevyttä pelattavaa, mutta sivuhahmojen repliikeissä toistuvat vitsit alkavat pian nyppiä. Erityisesti ohikulkijoiden järkyttyneitä huudahduksia ja Crypton lukemia ajatuksia olisi sietänyt kirjoittaa paljon enemmän. Tämäkin ilmiö tuntuu tutulta parinkymmenen vuoden takaisista peleistä.

Destroy All Humans jättää lopulta vähän ristiriitaisen vaikutelma. Idea on hauska, eikä loppuun asti kulutettu, ja pelaaminenkin on parhaimmillaan sopivan koukuttavaa. Pelisisältö on kuitenkin epätasaista, ailahteleva vaikeusaste ärsyttää, eikä avoimesta pelimaailmasta oteta nykyisellä mittapuulla tarpeeksi irti.

Alkuperäisen pelin ystäville remake-versio maistuu melko varmasti, mutta nykypelaajille peliä voi suositella varauksella. Toisaalta Destroy All Humansiin ei tarvitse upottaa tolkuttomasti pelitunteja, joten ainakin alennusmyynnistä sen voi huoletta napata kevyeksi välipalaksi.

DESTROY ALL HUMANS!