Ensituntumat: The Sinking City kompastuu kauhuseikkailun tekniseen toteutukseen

Ensimmäisten tuntien perusteella odotettu kauhupeli The Sinking City kauhistuttaa täysin väärillä meriiteillä.

Julkaisupäivä: 27.6.2019
Studio: Frogwares
Julkaisija: Bigben Interactive
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4, Xbox One & Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: kolme tuntia

Mielten kauhuihin ja toismaailmallisiin lonkeroihin sukeltavat pelit saavat usein leimakseen” lovecraftmainen” kauhukirjailija H. P. Lovecraftin mukaan, joskin monissa tapauksissa titteliin riittävät pelkät lonkerot. Frogwares lainaa sen sijaan rehdisti edesmennyttä jenkkikirjailijaa tuodakseen loppukuusta tämän teoksiin perustuvan psykologista kauhua ja seikkailua yhdistävän The Sinking Cityn.

Valitettavasti The Sinking Cityn suurin kauhu ei synny kuitenkaan muinaisista, vaan pelin karmeahkosta teknisestä toteutuksesta.

Ukrainalaisstudion uutukainen onnistuu jo ensimetreistä lähtien horjuttamaan uskoa kankeilla kontrolleilla, mutta tunnelman kannalta ongelmallisin on surkea piirtoetäisyys ja kierrätettävät hahmot. Oakmontin tulvan alle joutunutta kaupunkia tutkiessa asukkaat saattavat yhtäkkiä ilmaantua tyhjästä tai kadota maan alle, mikä omalla tavallaan toki ruokkii päähenkilön heikentyvää mielentilaa, mutta joka ei varmasti ole ollut kehittäjien tarkoituksena. Sama koskee myös identtisiä asukkaita, jotka saivat kolmannen samalla naamalla varustetun hahmon kohdalla jopa allekirjoittaneen epäilemään omaa mielenterveyttään.

Myönnettäköön, että nämä voivat olla vielä ennen pelin virallista julkaisua olevan version ongelmia ja korjaantuvat julkaisuun. Kyseessä on myös selkeästi pienemmän studion tuotos, joten AAA-tason loistoa ei voi edes odottaakaan. Mutta juuri tunnelman kannalta nämä virheet onnistuivat rikkomaan immersiota jatkuvasti.

Alun perusteella tunnelma tuntuu olevan kaiken lisäksi yksi kerrontaa kannatteleva tekijä. Omien painajaismaisten näkyjen vuoksi kaupunkiin saapunut etsivä Reed pääsee heti satamaan astuttuaan murhamysteerin jäljille, minkä lisäksi Oakmont itsessään tarjoaa omat salaisuudet. Salaperäinen tulva, sen myötä kaduille rantautuneet sanoinkuvaamattomat kauhut ja eriskummalliset asukkaat luovat mielenkiintoisen kokonaisuuden, joka saattaa hyvinkin pelastaa pelin ulkoiselta karmeudelta.

Tekijät ovat vain saattaneet seurata vähän liian innokkaasti viimeaikaisia trendejä. The Sinking City on pohjimmiltaan seikkailupeli, joten keskustelua ja etsivätyöskentelyä riittää. Vaikka muutamat alkupään tehtävät jäävät lopulta hyvin suoraviivaisiksi rupeamiksi, vastuun sysääminen tutkinnan osalta pelaajille virkistää mieltä. Johtolangat täytyy koota itse, ja esimerkiksi seuraava sijainti täytyy etsiä kartalta itse saatujen katutietojen avulla – ainakin ilman apuja pelatessa. Studion aiemmat Sherlock Holmes -seikkailut näkyvät vahvasti taustalla, mutta toivoa sopii, että loppua kohden etsivätyöskentelyyn tarvitaan muutakin kuin kaikkien kiiltävien esineiden kopeloimista.

Koko muu peli tuntuu vähän turhankin aneemiselta.

Taustalla vaanivan kauhun sijaan toismaailmalliset öttömönkiäiset tulevat vastaan joka toisen oven takaa, jolloin joko tapellaan tai juostaan. Räiskintä jättää tosin toivomisen varaa, minkä lisäksi se latistaa pelin onnetonta tunnelmaa entisestään – kun viholliset ovat vain yksiä tusinatapettavia muiden joukossa, niistä on vaikea olla peloissaan. Ja kun puhuin aiemmin sanoinkuvaamattomista kauhuista, puhuin lähinnä ajatustasolla.

Tätä ryyditetään väenväkisin peliin ängetyllä hahmonkehityksellä ja tavaroiden valmistelulla. Tehtäviä tekemällä, alueita tutkimalla ja vihollisia tappamalla kerätään kokemuspisteitä, jolla oman hahmon kestävyyttä, lipasvyötä ja mielenvoimaa voi parantaa. Kaapit, roskakorit ja laatikot ovat puolestaan pullollaan rättejä, hylsyjä ja alkoholia, joista väsätä lisää panoksia tai ansoja. The Sinking City toimisi todennäköisesti moninkertaisesti paremmin ilman ylimääräisiä toiminta- ja roolipelielementtejä keskittyen puhtaasti seikkailuun sekä kauhuun.

(Jos et usko jälkimmäisen kahden toimivan yhdistelmänä, testaa esimerkiksi niin ikään Lovecraftin inspiroima lo-fi kauhuseikkailu The Last Door)

The Sinking Cityn toiminnallisempaa puolta korostetaan Oakmontin avoimella maailmalla, johon on piilotettu niin sivutehtäviä kuin vihollisten täyttämiä alueita. Jälkimmäisten luvataan tarjoavan entistä parempia raaka-aineita varusteiden kyhäämiseen, mutta ainakin ensimmäisten päätehtävien perusteella näistä ei tule pulaa pelkkää tarinaa seuraamalla.

The Sinking City jää ainakin alun perusteella huonompien piirteidensä peittoamaksi, mikä on sikäli sääli. Tunsin nimittäin vetoa tarinaan ja sen myötä rakennettavaan tunnelmaan, ja uskon siellä piilevän potentiaalinen pelastus. Valitettavasti kaikki muu sen ja etsivätyöskentelyn ulkopuolella tuntuu vain niin turhalta päänvaivalta, etten rehellisesti sanottuna tiedä, jaksanko koskaan viimeistellä peliä loppuun saakka.

Muropaketin perusteellisempi arvio The Sinking Citystä julkaistaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/peliarvostelut/ensituntumat-the-sinking-city/