Isaac Asimovin Säätiö-kirjoihin pohjaavan ja jättibudjetilla tehdyn Foundation-tv-sarjan ensimmäinen kausi tuntuu pitkältä prologilta. Laura Birn loistaa epätasaisessa tieteiseepoksessa vaikeassa roolissaan. 

Vain viikko Denis Villeneuven mahtipontisen Dyyni-tulkinnan jälkeen ilmestyy toinen scifi-kirjallisuuden klassikkoon perustuva filmatisointi. Myös Isaac Asimovin vuonna 1951 julkaistua Säätiötä on pidetty lähes mahdottomana muokata elokuvan tai tv-sarjan muotoon. Massiivisista, lukemattomiin suuntiin rönsyilevistä ja pitkiä aikakausia kattavista tarinoista Dyyni-elokuva onnistuu tv-sarjaksi kääntynyttä Foundationia paremmin.

Apple TV+:n jättibudjetilla tehdyn Foundation-sarjan luojana ja pääpäsmärinä toimii David S. Goyer, joka on kertonut kerta toisensa jälkeen olevansa kirjasarjan intohimoinen fani. Se pitää taatusti paikkansa, sillä käsitellessään kirjoista tuttuja vaikeita ja monimutkaisia aiheita Applen uutuussarja tuntuu Säätiöltä, mutta vain hetkittäin.

Säätiö ja sen jatko-osat kertovat niin valtavan monisyisen ja tuhat vuotta kattavan kertomuksen, että tv-adaptaatio eroaa pakostikin alkuperäistarinasta radikaalisti. Juonen lähtökohdat ja kantavat ideat ovat kyllä samoja, mutta yhteiskuntien kohtaloista valtavan pitkien aikojen saatossa kertovan kirjan skaalaa on ollut pakko tiivistää. Pääosiin nostetaan korkealentoisten ideoiden ja pohdinnan rinnalle ja sijaan enemmän tai vähemmän kiinnostavia henkilöhahmoja.

Foundation-sarja sijoittuu tulevaisuuteen, missä ihmiskunta on rakentanut jättimäisen, miljoonia planeettoja sisältävän galaktisen imperiumin pitämään yllä rauhaa. Jared Harrisin esittämä tiedemies, matemaatikko ja psykohistorian tutkija Hari Seldon ennustaa imperiumin tuhoutuvan. Kymmenien tuhansien vuosien mittainen kaaos, sota ja synkkyyden kausi voidaan kuitenkin hänen laskelmiensa mukaan lyhentää vain tuhannen vuoden mittaiseksi. Ihmiskunnalla on vielä toivoa Seldonin kehittämänsä Säätiön avulla, vaikkei hänen mallinsa pystykään estämään tulevaa tuhoa kokonaan.

Hallitsijat eivät tietenkään ole innoissaan ihaillun tieteilijän puheista, vaan hänet karkotetaan galaksin äärilaidoille. Siellä Sheldon seuraajineen aloittaa jättiurakan, eli Säätiön rakentamisen.

Foundationiin on syydetty valtavat summat rahaa. Ohjaus, tehosteet, vaatetus, maskeeraus, lavastus, kuvaus, leikkaus ja niin edelleen – kaikki on ensiluokkaista. Apple yrittää selvästi toisintaa HBO:n Game of Thrones -epookin menestyksen. Fantasian tilalla on tieteiskertomus, mutta sarjan mittakaava on sama. David S. Goyer suunnittelee sarjasta jopa kahdeksan kauden mittaista kokonaisuutta.

Kunnianhimoinen hanke toimii osittain erinomaisesti, mutta ensimmäisen tuotantokausi jää paikoin jurnuttamaan pahasti paikoilleen kirjan noin sadan ensimmäisen sivun tapahtumiin. Se on suht varmaa, että kovimmat Säätiö-fanit tuskin innostuvat tästä versiosta. Osalla kymmenestä jaksosta ei ole kirjan kanssa muuta yhteistä kuin nimi.

Foundation on tiivistetty periaatteessa kolmeen eri juonikuvioon. Yksi seuraa Hari Sheldonin ja hänen oppilaansa tohtori Gaal Dornickin (Lou Llob) matkaa ja yritystä perustaa Säätiö maailmankaikkeuden laidalle. Gaalin veden vallassa olevan kotiplaneetan johtajat pitävät tiedemiehiä kerettiläisinä ja kieltävät merenpinnan nousun. Sarja on päivitetty kommentoimaan myös nykyhetkeä, mutta seuraa tarkasti kirjojen teemaa, jossa tiede ja päättely päihittävät uskonnot, uskomukset ja taikauskon.

Asimovin kirjojen hahmot olivat melkein kaikki miehiä. Goyerin versiossa esimerkiksi Gaalin hahmosta on tehty nainen, jonka tarina työnnetään kauden puolivälissä hieman töksähtäen syrjään. Toisen juonikuvion päähenkilö, jo syrjäiselle planeetalle perustetun Säätiön johtohahmo Salvor Hardin (Leah Harvey) on myös keikautettu naiseksi.

Kolmas juonikuvio keskittyy galaktisen imperiumin keisariin, jonka tarinaan tehty muutos on sarjan kekseliäin. Keisari Cleon voi olla mukana kertomuksessa vaikka kuinka pitkään, sillä tv-versiossa hallitsijat ovat olleet jo satojen vuosien ajan klooneja. Vallassa on koko ajan kolme eri ikäistä versiota samasta miehestä. Geneettisen dynastian nuorin on Brother Dawn, keski-ikäinen versio on Brother Day ja vanhempi herroista Brother Dusk. Sukupolven vaihtuessa vanhin väistyy ja hänet surmataan juhlamenoin. Kloonitehtaasta tuodaan uusi Veli Dawn, jonka edeltäjästä tulee Day ja edeltävästä Daysta Dusk.

Johtavaa keisari Dayta esittää taidokkaasti Lee Pace. Näyttelijöistä loistavat hänen lisäkseen myös Harris ja erityisesti Laura Birn keisarin apulaisena Eto Demerzelinä.

Birnin hahmo nousee kauden edetessä tärkeään rooliin, mutta ei spoilata sen enempää kuin mitä kahdessa jo esitetyssä jaksossa näytettiin. Hieman yllättäen sarja paljastaa saman tien Demerzelin olevan robotti, jonka osittain tunteettomaan rooliin Birnin monotoninen suomalaisaksentti sopii täydellisesti. Kone on tietyllä tavoin sarjan hahmoista inhimillisin, oltuaan ihmisten seurassa todella pitkään. Birnin moniulotteinen suoritus tuo lämpöä hahmoon, joka ei monen muun päähenkilön tavoin suolla epäaidon kuuloista dialogia puupökkelönä. Kauden loppua kohden androidi muuttuu jopa eksentriseksi.

Sheldon pystyy ennustamaan kaavoistaan yhteiskuntien kohtalot satojen ja jopa tuhansien vuosien päähän, mutta yksittäisen ihmisen aikeista tai teoista hän ei tiedä ennalta. Sarjan on silti pakko keskittyä tiettyihin hahmoihin jaksosta toiseen. Kukaan ei pysyisi perässä jos se hyppisi koko ajan satoja vuosia eteenpäin, esitellen joka jaksossa uusia ihmisiä.

Keisarin kloonaaminen on näppärä idea kuljettaa samaa hahmoa läpi vuosisatojen. Mukana on muitakin keinoja, mutta ne esitellään vasta myöhemmissä jaksoissa. Osa kirjojen pitkän pohtivista keskusteluista kääntyy Goyerin käsittelyssä tehostekavalkadiksi, toiminnaksi ja räjähdyksiksi.

Sarjan erilaiset planeetat ja massiiviset rakennelmat näyttävät upeilta, mutta turhan moni kauden kymmenestä jaksosta keskittyy Salvorin tarinaan, jonka keskiössä on terrorismi ja kosto. Onneksi muissa stooreissa on mukana myös reippaasti tunteita, sillä Salvorin muuttaminen toimintasankariksi on puuduttavaa katsottavaa. Nyky-scifissä on nähty jo aivan tarpeeksi eeppistä actionia.

Mutta räiskintäkin tapahtuu upeissa maisemissa. Sarjan vieraat planeetat, avaruusalukset ja toismaailmallinen tekniikka ovat kuin taideteoksia. Komean pinnan alla hurisee tuntematon tulevaisuusteknologia, ikään kuin jokin suurempi, mahdollisuus syvällisempään ja haastavampaan jatkoon. Kone käynnistyy vain jos katsojat saadaan koukutettua mukaan suoraviivaisella ja turhankin tutun oloisella avaruuspektaakkelilla.

Vaikka David S. Goyerin Foundation ei hypi jatkuvasti satoja vuosia ajassa, niin pelkkä tapahtumapaikkojen ja hahmojen määrä on melkoinen. Alkuperäismateriaalia tuntematon saattaa tipahtaa kyydistä. Itsekin sain kelata muutamaan otteeseen taaksepäin, sillä sekä ihmisten ja heidän kulttuuriensa suhteet toisiinsa ovat monimutkaisia.

Foundationin ensimmäinen kausi on epätasainen – paikoin aivan liian simppeli ja välillä turhan monimutkainen. Erityisesti poliittinen juonittelu tuntuu turhalta, mutta tieteen ja uskonnon, sekä yksilön ja yhteiskunnan välisten teemojen pohdinta on kiehtovaa. Osa juonikuvioista on kuin pitkää prologia, joka esittelee sarjan universumia ja petaa pelkästään tulevaa. Muutaman hahmon juonet eivät taas tunnu tietävän lainkaan mihin suuntaan lähteä.

Toivottavasti Goyer saa tehdä kallista avaruusspektaakkelia mahdollisimman monta kautta, sillä mahdollisuudet paljon parempaan ovat olemassa. Foundationin ensimmäinen kausi on vain pintaraapaisu kirjaklassikoiden maailmaan.

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/elokuvat/elokuva-arvostelut/arvostelu-foundation-saatio-tv-sarja/