Arvostelu: Train to Busan -leffan jatko-osa Peninsula on tavallista parempaa zombikauhua

Peninsula on tyyliltään rohkean erilainen elokuva kuin Train to Busan, muttei läheskään yhtä hyvä.

Ensi-ilta: 07.08.2020.
Alkuperäisnimi: Train to Busan Presents: Peninsula
Ohjaus: Sang-ho Yeon
Käsikirjoitus: Joo-Suk Park, Sang-ho Yeon
Pääosissa: Dong-Won Gang, Jung-hyun Lee, John D. Michaels
Pituus: 116 minuuttia
Ikäraja: K16

Joissain maissa Train to Busan Presents: Peninsula -nimellä tunnettu Peninsula-zombielokuva ei oikeastaan ole suora jatko-osa erinomaiselle Train to Busanille. Se sijoittuu samaan universumiin kuin ensimmäinen elokuva, mutta Koreassa riehuvan virusepidemian ja elävien kuolleiden lisäksi niillä ei ole juuri muuta yhteistä. Leffassa ei ole ainuttakaan ensimmäisestä osasta tuttua hahmoa ja teos on tyyliltään aivan erilainen.

Onneksi Train to Busanin ”zombit hyökkäävät liikkuvassa pikajunassa” -konseptia ei ole lähdetty tekemään uusiksi missään muodossa, sillä moinen kikkailu toimisi todennäköisesti yhtä huonosti kuin Speed 2 -elokuva. Peninsula on perinteisempää toimintakauhua ja draamaa, joka viihdyttää viimeisen vuosikymmenen zombiövereiden jälkeenkin.

Peninsula ei silti ole aivan tavanomainen zombielokuva, vaan tuttuun korealaistyyliin genrehybridi, joka ei kuitenkaan hypi aivan täysillä tyylistä ja tunnelmasta toiseen. Leffa on sekoitus Mad Max: Fury Roadia, World War Z -elokuvaa, Fast & Furious -kaahailuja, Pako New Yorkista -klassikkoa ja koskettavaa melodraamaa.

Peninsulan ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana toimii Sang-ho Yeon, sama mies joka ohjasi myös Train to Busanin ja sen esiosana toimineen Seoul Station -animaation. Adrenaliinia tihkuva, jännittävästi kaahaava teos kiitää pikavauhtia toiminta- ja taistelukohtauksesta toiseen.

Train to Busanin kaltaista omaperäisyyttä elokuvasta ei löydy, mutta se on silti tavallista parempaa zombikauhua ja -toimintaa. Elokuva etenee edeltäjänsä tapaan verraten suoraviivaisesti, jonka johdosta katsoja ehtii keskittyä varsinkin rauhallisimmissa kohdissa komeisiin lavasteisiin ja pääosin passeleihin erikoistehosteisiin. Leffa hidastaa tahtiaan juuri oikeissa kohdissa, eikä ole onneksi vajaan parin tunnin mitassaan niin pitkä kuin useimmat korealaiselokuvat.

Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Incheonin satamakaupunki Etelä-Koreassa. Ensimmäisen elokuvan tapahtumista on kulunut neljä vuotta, ja zombivirus on levinnyt kaikkialle Korean niemimaalla, johon se on kuitenkin saatu eristettyä. Viimeisten joukossa kotimaastaan laivalla pakoon päässyt entinen sotilas Jung-seok (Gang Dong-won) elää Hong Kongissa hyljeksittynä pakolaisena. Menneitä katuvalle miehelle tarjoutuu mahdollisuus rikastua, sillä paikallisella rikosliigalla on pääsy Koreaan. Siellä odottaa rekka täynnä rahaa, joka täytyy vain ajaa kaupungin keskustasta satamassa odottavaan laivaan.

20 miljoonan dollarin pottia lähtee noutamaan nelihenkinen tiimi, johon kuuluu myös Jung-seokin edesmenneen siskon aviomies Chul-min (Kim Do-yoon). Kaupunki on täynnä tuhatpäisiä zombilaumoja, mutta auto rahoineen löytyy helposti. Eläviä kuolleita vaarallisempia ovat vielä elossa olevat ihmiset, varsinkin umpihullu 631-militiakööri.

Epäuskottava juonenkäänne vie Jung-seokin Min-jungin (Lee Jung-hyun) ja hänen kahden tyttärensä Joon-in (Lee Ra) ja Yu-jinin (Lee Ye-won) luo. Apua tarjoava perhe on sama, jonka Jung-seok jätti pelastamatta paetessaan Koreasta. Sotilaan mahdollisuus korjata tekemänsä vääryydet näin helposti tuntuu pöljältä. Perheen juniorit ovat kuitenkin leffan parhaita hahmoja, ajaessaan autolla mahdollisimman lujaa zombeja pakoon ja listiessään niitä omaperäisin tavoin.

Leffa näyttää yllättävän komealta lukemattomissa kaahauskohtauksissa, vaikka välillä tietokonetehosteet pistävät silmään. Komeimmillaan se on silti lähitaisteluissa, joissa eläviä kuolleita tapetaan ampumalla ja laitetaan paloiksi. Välillä digiveri roiskuu liikaa, mutta mukana on myös reippaasti vanhan koulukunnan tehosteita. Näppärästi lavastattu kaupunki ei ehkä näytä realistiselta, mutta se tuntuu silti todelliselta paikalta.

Lavastaja Lee Mok-won ansaitsee siis kehut, kuten myös esimerkiksi Parasitesta tuttu leikkaaja Yang Jin-mo. Vaikka meno on välillä mielipuolisen vauhdikasta ja ympäröivä kaupunki pilkkopimeä, niin kaikesta valkokankaalla tapahtuvasta saa selvää.

Peninsula ei ole kovin pelottava, sillä kauhua on mukana lopulta melko vähän kaiken actionin ja dystopiadraaman keskellä. Mukana on myös ripaus huumoria, mutta leffa on silti todella synkkä, niin maailmankuvaltaan, fiilikseltään kuin maisemiltaan. Loppukohtaus on yltiötunteellinen, ohjaajan yrittäessä saada katsojan herkistymään väkisin.

Jos Peninsula olisi oma itsenäinen teoksensa, ilman Train to Busan -kytkyä, niin se saisi enemmän kehuja. Leffaa on tietysti pakko verrata ensimmäiseen elokuvaan ja sen rinnalla Peninsula on turhan keskinkertainen teos.

PENINSULA

”Peninsula ei yllä Train to Busanin tasolle, mutta on silti parempi zombielokuva kuin useimmat Hollywood-kertomukset elävistä kuolleista”

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/elokuvat/elokuva-arvostelut/arvostelu-train-to-busan-leffan-jatko-osa-peninsula-on-tavallista-parempaa-zombikauhua/