Hyvät videopeliaiheiset kirjat ovat harvassa – Esittelyssä genren parhaat teokset ja heikoimmat lenkit

Peleistä on kirjoitettu tuhottomasti yhdentekeviä kirjoja. Vaikutuksen tekevät vain muutamat, eivätkä ne ole tieteellisiä tutkielmia tai intoilevia fanikirjoja

On vain kahdenlaisia videopelikirjoja: hyviä ja huonoja.

Ei, uudestaan: on vain kahdenlaisia videopelikirjoja: niitä jotka kertovat videopeleistä ja niitä jotka myyvät kaikkea mikä liikkuu.

Vielä kerran: on vain kahdenlaisia videopelejä, niitä joissa on kivoja kuvia ja niitä, joiden lukeminen edellyttää sitä, että osaa lukea.

Jatkakaa itse, vaikka loputtomiin.

Parhaat pelikirjat eivät tunne videopelejä

Videopeleistä ei ole kirjoitettu vieläkään loistavia tietokirjoja. Ei sellaisia kuin sata vuotta vanhemmasta viihteenlajista elokuvasta tai vajaat puoli vuosisataa vanhemmasta rockista. Niilläkin otti aikansa ennen kuin mieli tasaantui ja kunnon tarkastelu voi alkaa.

Parhaat videopelikirjat ovat yhä niitä, jotka eivät käsittele videopelejä lainkaan vaan peliä sinänsä inhimillisenä kulttuuritoimintona, filosofisesti tai historiallisesti.

Hollantilaisen kulttuurihistorioitsijan Johan Huizingan (1872-1945) Leikkivä ihminen (1938) ilmestyi juuri ennen kuin sotiva ja tappava ihminen pääsi kunnolla irti. Alaotsikko kuului ”yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi”. Ranskalaisen kirjailijan ja sosiologin Roger Caillois’n (1913-1978) leikkivän ja pelaavan ihmisen filosofia Les Jeux et les hommes: le masque et le vertige (1958) on toinen suuri klassikko. Ja jos ranska sujuu, Caillois’n kirjat fantasiasta ja mielikuvituksesta tai pikemminkin ”imaginaarisesta” ovat vallan korvaamattomia.

Peliteoriasta myynninedistämiseen

Pelikirjat voivat jakaa alalajityyppeihin. Kaikki ne ovat tietokirjoja videopeleistä, mutta alalajeja ovat:

  1. Teoria. Joko pelillisyyden filosofian eli ludologian tai kerronnan eli narratologian näkökulmasta
  2. Historia. Joko yleisempi pelihistoria tai erillishistoriikit lajeista ja ilmiöistä.
  3. Yhtiöprofiilit. Historian ylemmän otsikon alle nämäkin tosin usein sijoittuvat.
  4. Teemat. Pelejä katsotaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten aihepiirien kautta. Sota, väkivalta, kasvatus, politiikka, muut taiteet ja suuret asiat kuolemasta ympäristöön voivat olla teemoja.
  5. Syytöskirjelmät ja puolustuspuheet. Pelit kiistojen kohteina.
  6. Kuvakirjat. Ne kertovat peleistä visuaalisina ja materiaalisina objekteina
  7. Fanitus. Tosifanien kirjat yrittävät joskus analysoida ja myös kertoa historiaa, mutta lähinnä se kaikki menee rakkauskirjeen sarjaan.
  8. Hakuteokset. Puhtaasti pikaista tiedontarkistamista silmällä pitäen tehtyjä. Joskus, hyvin harvoin, esittelyissä on ihan oivalluksiakin.
  9. Myynninedistäminen. Näitä ovat oheis-, making of- ja tuotantotietokirjat.
  10. Henkilökuvat. Näitä tehdään yhä yllättävän vähän. Ehkä pelintekijät ja yhtiöiden johtajat eivät vain ole kiinnostavia tai sitten he eivät puhu.

Zap! Arvokirjailija häpeää

Maailmallakaan ei ole julkaistu montaa sellaista teosta, johon todella tekisi mieli palata kertasession jälkeen. Edgeen lehden tavanomaisia juttuja paljon vähemmän itsetyytyväisen elitistisiä kolumneja tehneen Steven Poolen esseistä koostettu hauskasti ja terävästi teoreettinen Trigger Happy on yksi.

Dean Takahashin historiat Xboxin ja Xbox 360:n tekemisestä ovat jostain syystä kuluneet käytössä. Kirjoittaja puhuu todellakin laitteen tekemisestä bisneksen, ihmisten, tekniikan ja vähän sisältöjenkin kautta leikkimättä arvottavaa kriitikkoa – joka hän toisessa roolissaan on. Toimittajana laatutuottajaksi osoittautuneen David Kushnerin Masters of Doom on tapaustutkimuksista omassa sarjassaan.

Videopelit ylipäätään taipuvat analyyttisten ja tietorikkaiden kirjojen lähteiksi vasta kun aikaa kuluu, tietoa kerääntyä ja nostalgiakin alkaa vaikuttaa maltillisemmin ensihyökyjen jälkeen.

Jotkut kirjat toimivat sekä kohteensa kuvina että historiallisina tapauksina. Scott Cohenin Zap! – The Rise and Fall of Atari (1984) on varhainen klassikko. Pari vuotta sitten julkaistiin uusiksi arvostetun ja palkitun kirjailijan Martin Amisin uskomattoman hieno fanikirja Invasion of the Space Invaders: An Addict’s Guide to Battle Tactics, Big Scores and the Best Machines (1982). Se on historiallinen kuriositeetti, jota kirjailija itse tuntuu häpeävän.

Videopelikirjan arvon määrittää paitsi kirjan laatu valitulla alueella mutta myös se, mitä lukija hakee. Monet hakevat fani-iloittelua ja tarkkojen detaljien hakuteoksia. Toiset tahtovat tieteellistä analyysia. Kolmas tykkää historiallisista juoruja pioneerien hulluista vuosista. Neljäs katsoo kuvat.

Hyviä videopelikirjoja ja varoittavia esimerkkejä

Seuraavassa esitellään joitakin mainioita ja myös vähemmän mainioita videopelikirjoja. Aloitetaan suomalaisista. Ne ovat jotenkin… suomalaisempia.

1. Juho Kuorikoski ja Alexandr Manzos urakoivat

Toimittaja-kirjailija Juho Kuorikoski osaa asiansa. X-Com – Tietokonepelien klassikot (2016) on samalla strategian hieno historia ja X-Com-ilmiön selvitys historiana. Commodore 64 – Tasavallan tietokone (2017) ja Sinivalkoinen pelikirja (2014) ottavat kumpikin Suomen pelivaltana haltuun. Suuret seikkailupelit – tietokonepelien klassikot (2015) on faneille tehtyä hyvää asiaa ja pelihistoriallisten rakkauskirjeiden kokoelma. Pelitaiteen manifesti (2018) on heikoin, koska pelit eivät oikein ole sitä taidetta, jota etsitään tai arvellaan.

Kolme kirjaa tehneen Pelit-lehden avustajan Alexandr Manzosin teos Kaikkien aikojen pelit (2017) jatkaa fanipoikahistoriikkien linjaa. Tuukka Hämäläisen kanssa tehty Pelien äärettömät maailmat (2020) yrittää esseistisesti hapuillen ottaa pelien isoja teemoja – kuolemasta ja ympäristöstä alkaen – haltuun. (Vaihtoehtoinen näkemys teoksesta täällä: Arvostelu: Pelien äärettömät maailmat on hyvin sanailtu sukellus rakkaaseen harrastukseemme – toim. huom.) Kaksi nuorille tehtyä kirjaa eivät nyt rekisteröidy.

2. Pelaaja-lehti tietää

TOP 5: Pelimaailman huikeimmat, hilpeimmät ja hämärimmät (2018) ja Tiesitkö? – Pelimaailman ilmiöitä, taustoja ja salaisuuksia (2019) ovat sälästä koostettuja asiafragmenttien kirjoja peli-ilmiöistä, tuttuja aiheita myös lehden sivuilta. Joukkorahoitus takaa ainakin sen, että kirjat yritetään myydä sekä etukäteen että perästä fanien ehdoilla.

3. Suomi nousuun

Elina Lappalainen: Pelien valtakunta (2015) on ansiokas yleisesitys suomalaisen peliteollisuuden noususta ja sen tekijöistä taloustoiminnan näkökulmasta. Kaikkia nyt nimet Rovio, Supercell ja Remedy – muutamat muutkin – kiinnostavat.

4. Viisastelua Mariosta ja muista

Erkki Huhtamo & Sonja Kangas (toim.): Mariosofia (2002). Elektronisten pelien kulttuuri. Tutkijoiden ylentävä yritys ottaa haltuun pelit tieteen keinoin ja kulttuurina, monista eri kulmista. Akateeminen perusteos Suomessa on ihmeen söötti pioneerityössään. Toimittajista Erkki Huhtamo on Yhdysvaltain länsirannikolla majaa pitävä media-arkeologian professori, joka on ikänsä intoillut uusista ja ikivanhoista mediavälineistä ja niiden mahdollisuuksista.

5. Hankala tuo sukupuoli

Justine Cassell & Henry Jenkins: From Barbie to Mortal Kombat. Gender and Computer Games (2000). Pelien sukupuoliteoriaa, jonka hätäisyyden merkki on nimi Henry Jenkins. Tämä herra kirjoittaa mistä tahansa populaarikulttuurin alueesta huonosti, mutta paljon niin kuin arkkityyppinen populistitutkija.

6. PlayStation teki kumouksen

Reiji Asakura: Revolutionaries at Sony (2002). Melko tuoreeltaan tai ainakin Pleikkarin kakkosmallin lanseerauksen paikkeille osunut historiallinen kuvaus Sonyn vaiheista ja etenkin tiestä PlayStation-maailmankauteen, joka muuten on yhä menossa. Laatukirja.

7. Doomin valtiaat

David Kushner: Masters of Doom (2003). Uskomattoman viihdyttävä ja opettavainen tarina id-yhtiön tapahtumista kun Doomia tehtiin ja Quakea kaavailtiin. Saman kirjoittajan Jagged kertoo Grand Theft Auton tekotarinan. Kushner on kovimman sarjan toimittaja, tuttu julkaisuista kuten Wired, The New York Times, Salon ja Rolling Stone.

8. Taistele ja klikkaa

David L. Craddock: Stay Awhile and Listen (2013). Diablon tarina on villimpää nörttihistoriaa. Samaan kola-, sipsi- ja sukkamehukulttuuriin tekijöiden kanssa kuuluva kirjailija on tehnyt myös osoita ja klikkaa -peleistä historian nimeltä Once Upon a Point and Click (2017) sekä teoksen Dungeon Hacks (2015), jossa kerrotaan kuinka yliopistollisisista tietokoneista tuli pelin, leikin ja seikkailun välineitä.

Blake J. Harris: Console Wars (2015). Kaikki lehdet ja niiden toimitusten vessanseinät ovat kertoneet Segan ja Nintenson sodasta 90-luvun alussa, mutta tässä sanotaan perustavat asiat koostetusti. Toivottavasti kukaan ei tämän jälkeen enää puhu ”konsolisodista”, koska sellaisia oli vain yksi, ja se meni jo. Osamu Inouen Nintendo Magic (2010) kertoo samasta kloonisodasta kovin puolueellisesti niin kuin yhtiön mies ja keiretsu-kartellin herrojen uskottu.

9. Koko historia pienissä paloissa

Steven L. Kent: The Ultimate History of Video Games (2001). Jokseenkin ylivertainen, detaljipainotteinen historia videopeleistä, tarina, joka alkoi kirjamuodossa nimellä First Quarter. Varhaishistoriaa ei enää monikaan halua pelata mutta jos sitten sitä ja siitä lukisi. Tristan Donovanin Replay. The History of Video Games (2010) ei paranna mutta mukana on kommentteja legendoilta kuten Nolan Bushnell, Will Wright, John Romero ja Hironobu Sakaguchi.

10. Kulttuuria ne ovat

Harold Goldberg: All Your Base Are Belong to Us. How Fifty Years of Videgames Conquered Pop Culture (2011). Nimikin kertoo japanilaisuudesta ja sen vaikutuksesta. Kirja kuvaa sitä, kuinka aikamme popkulttuuri on pelihuumassa eikä tokene.

11. Rakkaudesta Hyruleen

The Legend of Zelda: Hyrule Historia (2013) Kyllä, Minecraftista, Final Fantasysta, Dragon Questista ja muista on kirja jos toinenkin, ja Zeldastakin useita, jopa sarjan filosofiasta, mutta tässä ottaa nyt arvioijan melkein jo kadonnut faniherkkyys vallan ja nostaa esiin yhden, rakastetun pelisarjan raamatullisen monumentin. Mega Man. Official Complete Works (2000) on myyntiä edistävänä rakkaudentyönä samaa sarjaa.

12. Japani on japanilaisin

Chris Kohlerin Power-Up. How Japanese Video Games Gave the World an Extra Life (2005) ja David Sheffin Game Over. How Nintendo Conquered the World (2003) kertovat japanilaispelien aiheista ja tulosta länteen.  Näissä yhdistyvät yrityshistoria ja japanilaisen kulttuurin Mario-, Tetris- ja Zelda-hehkuun. Enempää ei uskaltaisi pyytää. Lisää Nintendon hahmojen ja tekijöiden historiaa voi lukea kirjoista Super Mario Encyclopedia (2018), Jennifer deWinterin Shigeru Miyamoto -profiilista (2015) ja Jeff Ryaninin teoksesta Super Mario. How Nintendo Conquered America (2012). Aika paljon näissä leperrellään turhan tuttuja asioita, ja ollaan puolueen naisia ja miehiä.

13. Kovaa ja hullua työtä se on

Jason Schreier: Blood, Sweat, and Pixels (2019). Kirja antaa pelitietoutta yhtiöiden kautta ja kulissien takaa. The Witcher 3, Destiny, Halo Wars ja Uncharted 4 ovat vain muutamia hankkeita joiden taustakamppailut ansaitsevat nousta esiin. Opettavaistakin tekstiä niille, jotka aikovat alalle.

14. Liipasin herkässä

Steven Poole: Trigger Happy. Video Games and the Entertainment Revolution (2005). Yksi parhaista esseistisen tyylin peilirjoista, shokkitäynnä oivalluksia ja erityisen hyvää kielenkäyttöä.

15. Sodasta se alkoi, sotaan se meni

Ed Halter: From Sun Tsu to Xbox. War and Video Games (2006). Erittäin tärkeä kirja, joka ei kerro sodasta peliaiheena eikä konsolisodistakaan vaan tietokoneiden ja pelien syntymästä sotateknologisen kehityksen sivutuotteena ja niiden jatkuvasta kosio- ja naimamatkoista tosisodan puolelle.

16. Kuinka se tehdään

Katie Salen & Eric Zimmerman: Rules of Play. Game Design Fundamentals (2004). Paras vaikkakin jo aika vanha, kovakantinen ja kalliskin kirja pelien tekemisen tavoista, periaatteista, osa-alueista ja hippusen myös ajatuksista taustalla.

17. Pioneerit valvoivat

Steve McNeill: Hey! Listen! A Journey Through the Golden Era of Video Games (2020). Juuri sitä, mitä nimi sanoo, hauskaa ja nostalgiantäyteistä johdattelua videopelien pioneerikauden läpi. Vastaavalla tavalla mutta ei yhtä hauskasti historian varhaisvaiheita – Atarista Zeldaan – kuljettaa Mike Diverin kehnohko Retro Gaming. A Byte-Sized History of Video Games (2019)

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/peliartikkelit/hyvat-videopeliaiheiset-kirjat-ovat-harvassa-esittelyssa-genren-parhaat-teokset-ja-varoittavat-esimerkit/

Aiheeseen liittyvät artikkelit