Arvostelu | Kauhupeli The Medium ei vastaa odotuksia, mutta on silti yksi alkuvuoden harvoista valopilkuista

Alkuvuoden ja Xbox Series -mallien ensimmäinen konsoliyksinoikeus ei lunasta potentiaaliaan, mutta tarjoaa riittävästi viihdettä alkuvuoden peleistä köyhään tarjontaan.


Julkaisupäivä: 28.1.2021
Studio: Blooper Team
Julkaisija: Blooper Team
Saatavilla: PC (Windows) & Xbox Series (testattu)
Pelaajia: 1
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 9 tuntia


Puolalainen Blooper Team on viime vuosina erikoistunut ansiokkaasti psykologiseen kauhuun. Layers of Fear, Observer sekä Blair Witch veivät pelaajan päähenkilöidensä pään sisälle ja hyödynsi ensimmäisen persoonan perspektiiviä paikoin nerokkaasti leikitellen tilantunnulla ja odotuksilla. Studion tuore The Medium nojaa jossain määrin samoihin piirteisiin, mutta tällä kertaa irtaannutaan nimikkohahmon ruumiista klassisempaan kolmanteen persoonaan.

The Medium seuraa Mariannea, joka on tuntemattomista syistä johtuen pystynyt lapsuudesta asti aistimaan todellisen maailman lisäksi myös henkimaailman. Auttaessaan vastikään edesmenneen ottoisänsä hengen viimeiselle levonsijalle Marianne saa oudon puhelun mieheltä, joka lupaa paljastaa salaisuudet hänen kykyjensä taustalla. Selitystuokio tosin luonnistuu ainoastaan keskellä Puolan korpea sijaitsevassa Niwan lomakohteessa, joka suljettiin vuosia sitten laajamittaisen verilöylyn seurauksena.

Mikäpä sen houkuttelevampi tarjous.

Pelillisesti puolalaisstudion uutukainen on sen sijaan miellyttävän lämmin paluu kauhugenren alkuajoille, mikä näkyy kiinteissä kamerakuvakulmissa ja muun muassa Resident Evil -sarjasta tutussa ongelmanratkonnassa. Näistä on osin syystäkin siirrytty sittemmin eteenpäin, mutta aina toisinaan perinteissä on puolensa eritoten tunnelman luonnissa. Blooper Team tietää painostavasta ilmapiiristä yhtä sun toista, mikä näkyy parhaimmillaan The Mediumin käsinkosketeltavassa fiiliksessä – tästä saadaan kiittää myös suurelta osin upeaa äänisuunnittelua ja ennen kaikkea legendaarisen Silent Hillin säveltäjä Akira Yamaokan sekä Arkadiusz Reikowskin luomia sointuja.

Valitettavasti kauhukertoimen osalta The Medium ei yllä täysin genren klassikkojen tasolle, vaan se tuntuu enemmänkin trilleriltä. Vaikka pelissä on pelottavat hetkensä, kuten Troy Bakerin epäinhimillistämä Maw, kehittäjät ovat ensisijaisesti panostaneet palapelimäisesti koottuun mysteeriin, joka pyörii Mariannen, Niwan tapahtumien ja mysteerisen soittajan ympärillä. Kokonaisuus on lopulta varsin eheä ja jaksaa ylläpitää mielenkiintoa loppuun asti, mutta se ei koskaan oikeasta saavuta kunnollista huipentumaa tai yksittäisiä huippuhetkiä, jotka jäisivät itämään mieleen.

Kerronnallisesti käsiteltävät aiheet ovat tosin paikoin rankkoja ja hyödyntävät osin Puolan todellista historiaa. Tapahtumat itsessään sijoittuvat valtion kommunisminjälkeiseen aikaan 1990-luvulle, mutta kylmän sodan aikaiset haavat näkyvät edelleen juonen kannalta tärkeimmissä sivuhenkilöissä. Matkan aikana kohdattavat yksittäiset kohtalot nidotaan lopulta taidokkaasti yhteen, mutta ne jäävät silti jokseenkin irrallisiksi kokemuksiksi pelin aikana.

Toinen syy aavistuksen laimeaksi jäävän pelon takana on puhtaasti pelimekaaninen. The Medium on eittämättä vakuuttava teos keskikokoiselta studiolta – ja erityisesti visuaalisesti häikäisevän upeannäköinen – mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa pelattavuudesta. Esimerkiksi hiiviskelyleikit Mawin kanssa ovat ensikohtaamisella sykähdyttäviä, mutta pian kohtausten ilmiselvät etenemisreitit ja ponneton tekoäly nakertavat kaiken kauhun pelin ainoista kauhunomaisista tilanteista. Tekijöiden rajat näkyvät tulleen vastaan myös muualla tiettyjen elementtien jatkuvassa toistossa, eivätkä pulmat koskaan nouse kovin merkittävään rooliin.

Tämä näkyy eritoten mainospuheissa paljon hehkutetussa kahden maailman päällekkäisyydessä, jota ei ole onnistuttu ammentamaan oikeastaan lainkaan. Tietyin väliajoin Marianne rikkoo todellisuuden ja henkimaailman väliset rajat, jolloin pelaaja liikkuu samanaikaisesti molemmissa. Vaikka pohjat ovat pääpiirteittäin samat kummassakin maailmassa, tietyt oviaukot ja kulkuväylät saattavat olla avoimia vain toisessa. Ja usein pelaajan tehtäväksi jää ratkaista keino niiden avaamiseksi.

Käytännössä tämä tapahtuu kuitenkin vain muutamaa mekaniikkaa pyörittämällä, eikä yksikään näistä ole millään tapaa uniikki. Monet näistä ovat lisäksi vain hidasteita, joilla ei ole muuta virkaa kuin pysäyttää pelaaja muutamaksi sekunniksi paikoilleen. Useimmiten kikkailu sortuu pelkkään tavaranmetsästykseen, jota vuorotellaan molempien maailmojen välillä. Muutamia vähän uniikimpia keinoja, kuten ruumiista irtaantumista, käytetään sen sijaan harmillisen maltilla ja usein tällöinkin vain juuri esineiden keräämiseen.

Pelattavuudeltaan The Mediumin olisi suonutkin olevan paljon mielekkäämpää.

Toisaalta peli kannattaa rehellisesti ottaen ottaa melkeinpä kävelysimulaattorina, vaikka siinä on genren perinteitä enemmän tekemistä. Osin tätä voi jo odottaa studion aiempien pelien pohjalta. Kehittäjät ovat selkeästi panostaneet maailmaan ja henkilöidensä tarinoihin, joiden selvittäminen nojaa pitkälti lajityypistä tuttujen kirjojen lukemiseen ja visualisoituihin näkyihin. Kerrontaa edistetään myös ihan perinteisin välianimaatioin, mutta ensisijaisesti maailma avautuu juuri salapoliisityötä tehden.

Vaikka The Medium ei suinkaan ole huono peli, se jää lopulta melko keskinkertaiseksi tuotokseksi, joka tuntuu todellisuutta paremmalta julkaisuajankohtansa vuoksi. Alkuvuoden peliköyhässä ympäristössä uusille peleille on kysyntää, ja The Medium täyttää juuri tämän toiveen. Ei täysin ongelmitta mutta silti niin riittävän mielenkiintoiseen pakettiin käärittynä, että sen parissa viihtyy sen vajaa kymmenen tuntia mukisematta.

THE MEDIUM

”The Mediumin kahden maailman välinen leikki ei yllä aivan mainospuheiden tasolle.”

 

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/peliarvostelut/arvostelu-kauhupeli-the-medium-ei-vastaa-odotuksia-mutta-on-silti-yksi-alkuvuoden-harvoista-valopilkuista/

Aiheeseen liittyvät artikkelit