Arvostelu | Arkham Horror: Mother’s Embrace on keskinkertainen kauhupeli, joka häviää lautapeliversiolle selvästi

Arkham Horror on eräs parhaista lautapeleistä, sillä Lovecraftin maailmoihin sijoittuvasta pelistä löytyy kaikki ne seikat, jotka tekevät kosmisesta kauhusta niin nautinnollista. Tuntemattoman pelko, valtavasti moninaisia mielestä silppua tekeviä otuksia ja armotonta lohduttomuutta. PC:lle ja konsoleille julkaistu Mother’s Embrace -sovitus ei valitettavasti yllä esikuvansa tasolle.


Julkaisupäivä: 23.3.2021
Studio: Asmodee Digital
Julkaisija: Asmodee Digital
Saatavilla: PC (testattu), Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 4
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 8 tuntia


H.P. Lovecraftin tarinoista ammentava Arkham Horror on hyvin suosittu lautapeli, joka on saanut lukuisia laajennuksia. Nyt peli on käännetty videopeliksi, jossa tunnettu kansanperinteiden tutkija murhataan 1920-luvulla, eikä kyseessä ole mikään aivan tavallinen tapaus. Uhri on kirjaimellisesti uhrattu, mutta mille ja kenen toimesta?

Arkham Horror: Mother’s Embraceen on lykätty mainiona kerrontavälineenä epäluotettava kertoja, joka on murhan kohteeksi joutunut henkilö. Tämä ratkaisu on pelin parhaita puolia, sillä itse tarina on hyvin köykäinen, ja siitä jää lopulta nihkeä maku suuhun.

Peli onnistuu alussa kasvattamaan fiilistä – joskin hieman ontuen – mutta kliimaksiin ei lopulta koskaan päästä. Tämä on kummallista, kun pitää mielessä, kuinka Lovecraft jätti jälkeensä todella rikkaan kuvitteellisen maailmankaikkeuden, joka tarjoaa rajattomasti mahdollisuuksia tarinoiden veistelyyn. Erilaisia laadukkaita Cthulhu-antologioita julkaistaan runsaasti vuosittain, joten jo pelkästään niitä lukemalla voi saada ajatushautomon kuumaksi, jos kaikki Lovecraftin ideat tuntuvat käytetyiltä.

Mother’s Embrace on ylhäältä kuvattu kolmannen persoonan strateginen kauhuseikkailu, ja pelimekaniikaltaan sitä tuttua XCOM-tavaraa. Tutkijoita ohjaillaan ja zoomaillaan hiirellä naputellen, ja kuvakulma tottelee näppäimistön käskyjä. Kaikki toimii kuten pitääkin, eikä turhanpäiväinen kikkailu tule immersion tielle. Mother’s Embrace heittää tutkimaan erilaisia tiluksia, kuten kartanoita ja soita – ja totta kai Arkham Asylum -lataamossakin vieraillaan. Hahmoja on tarjolla 12, ja näillä on tietenkin omat kyvyt ja ominaisuudet. Proffa on perillä salatieteestä, kun yksityisetsivä osaa laittaa vihollisia tähtäimeen, ja näin eteenpäin.

Sijainteja on kuitenkin tarjolla yllättävän vähän, eikä Mother’s Embrace tarjoa kovin paljon pelattavaa. Pelissä tuntuu pieni, mutta jatkuva tuntemattoman uhka, sillä äänisuunnittelu on hyvin etevästi toteutettu. Tunnelma on siis paikoin hyvin kohdillaan, ja messuavat kultistit ovat pelin parasta antia. Myös ääninäyttely toimii, eikä jokaista hahmoa esitä sama näyttelijä, kuten tämän kokoluokan peleissä on yleensä tapana. Peli myös näyttää perushyvältä. Sen pelaaminen tuntuu kuin katselisi elävää lautapeliä. Tosin hyvin riisuttua sellaista, sillä Mother’s Embrace on kuin lautapelin lapsille suunnattu kevytversio.

Taistelutilanteessa hahmoilla on toimintapisteitä, joita käyttämällä tutkijat liikkuvat, lyövät vastustajia erilaisilla lähitaisteluaseilla, ampuvat ja tekevät taikojaan. Mätkintä toimii saumattomasti, mutta se toimii vastaavista peleistä poiketen siinä mielessä, että hahmoilla on osumapisteiden lisäksi sanity points -pisteitä. Kun meininki menee liian härskiksi, nämä pisteet alkavat tippua. Nollassa tutkijan sipuli alkaa rakoilla, ja sen seurauksena hahmo saa niskaansa jonkinlaisen negatiivisen tekijän. Esimerkiksi tutkija voi alkaa itsetuhoiseksi ja menettää osumapisteitä muutaman askeleen välein. Näitä psyykkisiä olotiloja korjataan toimistolla huilaamalla, eli jättämällä seuraavan kentän väliin.

Mother’s Embrace pitää sisällään monia muitakin lautapelin hienouksia, kuten sen, että jos tutkija paloittelee vastustajaa lihakirveellä, on se aivan liian raskasta puuhaa pollalle. Niinpä järkipisteet ropisevat jokaisella lihakirveen iskulla, mikä tuntuu hyvin todenmukaiselta seuraukselta.

Pelissä on myös erityinen Mythos-mittari, joka täyttyy ajan myötä. Tässä tilanteessa tutkijat saattavat menettää sanity points -pisteitä tai heitä rangaistaan jollain muulla tapaa. Mittari täyttyy myös silloin, kun pelaaja tekee jonkin väärän valinnan, kuten vaikkapa yrittää avata lukitun laatikon väkivallalla tai tiirikoimalla. Valinnat luovat pienen illuusion siitä, että pelaaja vaikuttaa tarinaan jollain tapaa, mutta ajatus tästä kaatuu viimeistään pelin loppumetreillä.

Mother’s Embrace laittaa mutkat suoriksi, sillä lautapelissä Mythos-mittarin täyttyminen voi pahimmillaan käynnistää Suuren muinaisen heräämisen, eli käytännössä maailmanlopun. Sitä on lievästi ilmaistuna hyvin haastavaa estää, ja juuri tämän takia Arkham Horror on niin hyvä lautapeli. Se tihkuu epätoivoa, ja lisäksi peli on niin hemmetin vaikea. Tähän Mother’s Embrace kaatuu: se on aivan liian helppo. En joutunut ottamaan ensimmäistäkään taistelua uusiksi. Mythos-mittarilla ei ole yhtään mitään merkitystä, koska se rankaisee pelaajaa aivan mitättömästi.

Kaikkein tylsintä oli se, että hakkasin jakoavaimella erään Suuren muinaisen jälkikasvun palasiksi. Eihän Arkham Horror, tai Lovecraftin maailma, toimi näin. Ei valtavan voimakkaita jumalien lapsosia tapeta LP-levyjä heittelemällä.

Tappelutilanteissa väännetään samojen vihollisten kanssa, eikä vaihtelua juurikaan ole. Tämäkin tuntuu oudolta valinnalta, sillä Lovecraftin maailmasta löytyy valtavasti erilaisia lonkerohirmuja ja näiden jälkeläisiä. Ne harvat monsterit näyttävät toki asiallisilta, mutta siihen hienous jääkin. Pelissä taistellaan lähinnä kultistien kanssa, joita on kahteen eri lähtöön: rivikulttilaisia ja pappeja. Jälkimmäiset pystyvät loitsimaan, kun peruskultistit keskittyvät murhahommiin sillä arkisemmalla tavalla. Lähitaisteluaseita, kuularuiskuja ja erilaisia taikoja on kaikkia tarjolla vain kolme kappaletta, ja näin rajallista valintaa on vaikea käsittää.

Kaikesta huolimatta Arkham Horror: Mother’s Embracen pelaaminen on mukavaa puuhaa, mutta vain alussa, kun pelin köykäisyys ja toisto eivät ole vielä pamahtanut tajuntaan, ja tunnelma tuntuu yhä uhkaavalta. Peli ei missään nimessä kutsu luokseen uudelleen, paitsi jos sille julkaistaan jonkinlaisia toimivia lisäosia. Siinäkin tapauksessa pelin vaikeustaso olisi vedettävä yhteentoista asti, jotta sen pelaaminen tuntuisi siltä miltä sen pitääkin.

ARKHAM HORROT: MOTHER’S EMBRACE


”Lautapelistä videopeliksi kääntynyt Arkham Horror herättää lähinä petetyksi tulleen tunteita, mutta tarjoaa siitä huolimatta hupia muutamaksi tunniksi.”

Lue koko artikkeli: https://muropaketti.com/pelit/arvostelu-arkham-horror-mothers-embrace-on-keskinkertainen-kauhupeli-joka-haviaa-lautapeliversiolle-selvasti/

Aiheeseen liittyvät artikkelit